keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Anna Jansson; Pääkallovaras


Pääkallovaras oli minusta ihan parhaita janssoneita, jotka ovat aina aika hyviä. Ei nyt mitään huippuluokkaa, mutta aika taattua tavaraa, helppolukuista ja nopeaa. Sellaista perussettiä.

Andreas varastaa pääkallon hautausmaalta ja haluaa ostaa sillä hyväksyntää isommilta pojilta, joita hän ihailee ja jotka aina sulkevat hänet piiriensä ulkopuolelle. Andreas-parka, isot pojat eivät todellakaan kohtele häntä hellävaraisesti. Sitten Andreas katoaa kokonaan.

Avioerostaan toipuva Maria Wern tutkii kumppaneineen Andreaksen katoamista ja ikävöi samalla omia lapsiaan, joilla on menossa isäviikko tai ehkä paremminkin isä-kesäloma. 

Olen lukenut nämä muut Maria Wern-sarjan kirjat, paitsi viimeisintä ja tämä yksi oli jäänyt välistä pois. Oli hyvä täydentää sarja nyt senkin osalta.

2 kommenttia:

  1. Minä olen myös lukenut muutaman Janssonin tämän mukaan lukien. Jansson on minusta aikaa takuuvarmaa dekkariviihdettä, vähän persoonatonta mutta hyvin työstetty.

    VastaaPoista