maanantai 23. toukokuuta 2016

Belinda Bauer; Kadonneet lapset

Belinda Bauerin Exmoor-sarjan paras, ehdottomasti. Vähän vakuuttavampi, paksumpi, hyytävämpi ja vähän jännittävämpi dekkari, joka ehdottomasti jatkaa varsinkin edellisen kirjan hieman kesken jäänyttä juonta, jossa pikkukaupungin poliisin, Jonas Hollyn, vaimo sai surmansa. Mutta nyt sairauslomalle jääneen Jonaksen on aika tarttua taas puikkoihin. Lastensieppausjuoni, joka paljastuu aika karmeaksi psykologiseksi jännitystarinaksi. Huiiii....
Kirjan sympaattisin hahmo on edelleen jo ykköskirjasta tuttu Steven Lamb, vaan kyllä oli oli tämän pikkuveli kavereineenkin kuvattu valloittavasti! Kirjailija osaa hienosti luoda keskenkasvuisen pojannulikan ajatusmaailman, suuri hatunnosto siitä. Oi lumoava lapsuus, veljeys, kaveruus. Onneksi aikuiset eivät tiedä kaikkia lasten seikkailuja, hehän huolestuisivat pahasti.


perjantai 6. toukokuuta 2016

John Verdon; Tappakaa Peter Pan

Poliisikaveri Hardwick haastaa Dave Gurneyn uuden jutun kimppuun. Vankilassa miehensä murhasta syytetty nainen on hänen mukaansa syytön. Ja pian Gurney toteaa olevansa samaa mieltä. Ja murhaaja on...
No, nääh. Jotenkin nämä verdonit ovat oikeastaan tekniikaltaan hyvin kirjoitettuja, mutta aina vaan jaksan ihmetellä itseäni, miten näin huonoista tarinoista jaksan lukea koko paksun kirjan loppuun. En oikeastaan pidä eläkkeelle jääneestä Gurney-etsivästä lainkaan. Vaimo Madeleine on vahvasti läsnä, hänestä pidän ehkä enemmin. Ja kerran jo vieraantuneesta ja uudestaan lähentyneestä aikuisesta Kyle-pojasta.
Yksi pieni seikka, joka hiertää rakoa koko ajan: maallemuuttaneet Dave ja Madeleine ovat aivan eri maata luontoelämysten suhteen. Madeleinesta on kehkeytynyt selvästi oikea luontoihminen, mutta Dave ei selvästikään pidä mistään eläimiin ja luontoon liittyvästä. Tämän kirjan aikana hän ei saanut valmiiksi edes ulkokanalaa, jota Madeleine niin piti tärkeänä kanoille. Dave keksi koko ajan tekosyitä, ettei tarvitsisi aloittaa rakentamista. Kanaparat! Minkälainen ihminen antaa kanojen kärvistellä koko kesän sisätiloissa! Hyi Dave, en pidä sinusta.

Karin Slaughter; Merkitty

Heartsdalessa tapahtuu taas. Tällä kertaa pahikset ottavat panttivangeiksi poliisilaitoksen väkeä. Lena Adams palailee samaan aikaan sairauslomalta etsivän töihin ja joutuu heti keskelle panttivankidraamaa. Kaikki juontaa juurensa poliisipäällikkö Jeffrey Tolliverin menneisyydestä. Nykyhetken lisäksi seurataan Jeffreyn ja Sara Lintonin suhteen alkuvaiheita ennen Heartsdalen aikoja. Monen sekaannuksen summa johtaa nykyhetken epätoivoisiin tekoihin.
Tavallisen hyvä dekkari, joka ei kestä tiukkaa tarkastelua, pelkän lukemisen.

Eino Leino; Musti

Olen jo joskus aiemmin viitannut Eino Leinon Mustiin, tuohon yhteen lempikirjoistani ja nyt luin tämän uudestaan, kun testasin, jaksaisiko ysiluokkalaiseni lukea tämän koulun kirjaesitelmää varten. Jaksoi se.

Nämä legendaariset alkusanat: "Hau, sanoi Musti. Hau hau, vastasin minä". Siis voiko olla mitään tämän hienompaa aloitusta kirjalle! Musti on enemmän kuin kirja. Musti on Musti. Ja tämä on lähes ainoa fyysinen kirja, jonka haluan kotiini. Muutama muukin on, kaikilla on jokin hyvin perusteltu syy, sillä yleisesti ottaen en halua omistaa kirjoja kappaleina. Ja tavallisesti en lue eläintarinoita, ne ovat aina liian surullisia, mutta Musti ei ole sen enempää iloinen kuin surullinenkaan, vaikka kuolemaa tässäkin käsitellään.

Musti kertoo Mustin tarinan penikasta Höyhensaarille, jossa tämä paljon ajatteleva koira tapaa entisen omistajansa. Kirja on julkaistu vuonna 1916 eli sata vuotta sitten! Sata vuotta! Kielessä on vanhanaikaisia sanoja ja kirjoitustapoja, jotka tulkittaisiin virheiksi nykyään, mutta yllättävän kestävää kieltä Leino on sata vuotta sitten kirjoittanut.

Mitä jos sinä, Musti, kuolit sittenkin sinne haudalle?